Markus Laakso - Kaaoksenkutoja kuolemanlaaksosta

Markus Laakso on tuttu monille useiden musiikkialan lehtien sivuilta. Markus on kirjoittanut moneen eri julkaisuun jo vuosien ajan ja samalla on myös ollut erittäin aktiivinen musiikintekijä. Markus on perustajajäsen Chaosweaver bändissä ja toivottavasti pian saamme myös kuultavaksi miehen uuden bändin Kuolemanlaakson musiikkia.

Tags: 

Ruma Lapsi - Isänsä onnellinen vahinko

Juhani Laaksonen sai kolmisen vuotta sitten vaimoltaan punaisen, neliskulmaisen muistikirjan. Kynän ja paperin liitto yhdistettynä Laaksosen luontaiseen intoon leikitellä sanoilla synnyttivät yksinkertaisia ja purevia sarjakuvapiirroksia, joita tutut yllättäen kehuivat ja alkoivat odotella lisää. Täysin puskista ja vahingon kautta oli syntynyt sanaväännöksillä kuvien kautta ilakoiva sarjakuva Ruma Lapsi. On aika selvittää, miten sellaisia oikein tehdään!

Tags: 

Halo Tattoon Tomppa "TATTOO ARTIST... JÄNIKSENKORVILLA"

Ulkopuoliset ei nää sitä duunin määrää mikä tässä on. Ne luulee, että liike on auki 10-17 ja me vähän piirrellään ihmisten ihoihin... ja se on siinä. Tää ei ole ammatinvalinta. Et sä voi vaiheilla niin, että sä oot nyt tatuoija pari vuotta ja sitten graafinen suunnittelija ja sitten taas takas tatuoinnin pariin. Jos sä oot tatuoija, niin sä oot tatuoija koko loppuelämäsi! Ala valitsee tekijät, ei päinvastoin. Jos haluat tehdä vaan rahaa ja nimeä ja baariin ne vippikortit, niin mee johonkin bändiin!

Tags: 

Nadi Hammouda

Nadi Hammoudan kuvia on moni nähnyt tietämättään ja vieläpä useasti. Kuvilta kun ei vain voi välttyä, jos sattuu joskus edes selailemaan jompaa kumpaa iltapäivälehteä.

Gloom kyseli Nadin kuulumisia sähköpostitse näin keskikesällä, ottihan hän Gloomille muutaman kuvan juurikin keskitalven kynnyksellä, on siis aikakin jo saada kuvat julki ja hieman miehen mietteitä perään.

Tags: 

Antero Lindgren - Nimettömien Sointujen Säveltäjä

Ei tässä todellakaan mennä henkselit paukkuen tyyliin ”joo tää on tätä peruskauraa, cool!” Olen aivan puulla päähän lyöty ja onnesta soikeana, että helvetti mitä oikein tapahtuu?! Mitä tulee omien tuotostensa fiilistelyyn, varsinkin median kanssa, se on mulle ihan mahdotonta. Olen muuten aikamoinen pälpättäjä, mutta haastatteluissa saatan mennä aivan sumppuun. Pitkän linjan muusikot osaavat hehkuttaa omia levyjään, mutta mulle se on vaikeaa. Olen saattanut sanoa YleX:llä että ”ei se ole niin kummonen platta” tai jotain vastaavaa.

Tags: 

Sivut

Tilaa syöte RSS - Henkilöt