Dirti Setä avautuu 7.8.2013

En halua lähteä spekuloimaan enempää millainen ihminen tämä Vilho on. Kun hän on kerran lähtenyt linjalle missä kaikki tatuoidut ihmiset ovat pohjasakkaa, niin uskoisin että kyseisellä ihmisellä ei ole kaikki muumit laaksossa eikä myöskään elämässään muuta valtaa kuin päättää milloin käy vessassa.

Tags: 

Maailma Loppuu – Oletko Valmis?

Perjantaina se tapahtuu. Maailma sellaisena kuin me sen tunnemme loppuu 21.12.2012. Lakkaa olemasta, ihan tuosta noin vain. Kyseinen päivä merkitsee maya-kansan ”pitkän kalenterin” 13. Baktunin loppua -- ja kuten kaikki tietävät, se voi merkitä vain yhtä asiaa. Nimittäin vedenpaisumusta. Tai kaiken tuhoavaa asteroidia. Tai Illuminatin valtaannousua. Tai sitä, että naapurin Teuvo olikin koko ajan alien. Tai jotain.

Dirti Setä avautuu 4.12.2012

Kukaan meistä ei omaa selvännäkijän taitoja ja näin ollen palvelutilanteissa voi asiakkaalle jäädä falloksen muotoinen aurinkovarjo otsaan, kun palvellut henkilö taas luulee suoriutuneensa tilanteesta kiitettävin arvosanoin. Itse pyrin antamaan palautetta kaikilla tavoin jos tilanne sitä vaatii. On hienoa nähdä esimerkiksi kaupanmyyjän ilme kun heität ilmoille ison arvostavan kiitoksen kehujen kera hienosti hoidetusta työstä.

Pauli Poisuo - Aloittelevan Kaupunkilaisen Selviytymisopas

Nykyajan ihminen porisee aivan toisenlaisessa painekattilassa kuin isovanhempansa. Hänellä ei enää ole käyttöä perinteisille suomalaisille selviytymistaidoille kuten kalojen perkuu, laavujen rakentaminen tai piispojen kalttaus Köyliöjärven jäälle. Kaupunkilaistuvan kansamme kohtaamat ongelmat ovat uusia ja tarvitsevat moderneja ratkaisuja.
Siksi olemme koonneet tämän kätevän ohjekirjan, joka opettaa Sinutkin luovimaan uuden kotikaupunkisi vaaroja vilisevässä betoniviidakossa.

Viimeinen Keisari 19.11.2012

Oletko sinä mainoksen uhri? Saako hyvä myyntimies sinut uskomaan, tämän tuotteen olevan juuri se mitä sinä tarvitset? ”Sijoitusneuvojan” selittäessä sinulle turvatusta tuotosta ja 20% vuosituotoista voit olla varma, että nyt viedään. Viedään ja lujaa. Todellisuudessa nämä sijoitusmyyjät voivat olla entisiä kukkakauppiaita, jotka uskovat ”tulppaanimanian” vielä tulevan.

Dirti Setä

Tätä ihmisen irvikuvaa voi kutsua nimellä Dirti. Elämä pyörii tällä hetkellä aika pitkälti oman perheen parissa, ja töitäkin yritän tehdä siinä sivussa. Arkea yritän värittää käymällä keikoilla, juomalla paljon hyvää kahvia, polttamalla sikareita, saamalla aikaan muutakin kuin pelkkää paskaa tähän maailmaan. Yritän myös kasvattaa omasta lapsesta mahdollisimman tasapainoisen ihmisen.

Viimeinen Keisari 29.10.2012

Usko siirtää vuoria. Uskomalla itseesi ja ihmisiin ympärilläsi voit tehdä mahdottomasta mahdollisen. Jonkun asian kustessa kintuillesi, voit vaihtaa uudet housut. Peruspositiivinen perverssi pärjää aina keskimääräistä paremmin, kuin idiootti veljensä. Muuttaessani elämäni suunnan päätin, etten vietä enää minuuttiakaan idiootin seurassa. Aion myös sanoa tämän ääneen. Oli tilanne kuinka tärkeä tahansa ei minulla ole enää aikaa tuhlattavaksi. Toivon myös vastapuolen pelurin lopettavan paskanjauhamisen ja sanovan suoraan, jos ei nappaa jutella idiootin Keisarin kanssa. Älä tuhlaa omaa aikaasi ja varsinkaan minun.

Sivut