Uusimmat Sisällöt

Kuolemanlaakso - Tulijoutsenta takomassa

Yksi omituisimmista asioista Kuolemanlaakson biisien synnyssä on se, että en muista sävellysprosessista useimmiten juuri mitään. Riffit ja melodiat vain syntyvät ilman tikistämistä tai ähistämistä, eikä minulla ole hirveästi muistikuvia demojen äänittämisestäkään, vaikka purkitan jokaisesta kipaleesta demon The Owl Cave -kotistudiossani.

Tags: 

Lé Betre

Jep, emme tienneet tuossa vaiheessa yhtään millaista musiikkia alamme soittamaan. Jokaisen jäsenen rakkaus kitaravetoiseen, bluesahtavaan rokkiin määritti yhtyeen tyylisuunnan kuitenkin nopeasti. Ensimmäinen keikka tuli tosiaan nopeasti. Fiilis ennen keikkaa oli tyyliin ”nyt taitaa tulla paskat housuun”, mutta fiilis keikan jälkeen oli kuin toiselta planeetalta.

Tags: 

Dirti Setä avautuu 7.8.2013

En halua lähteä spekuloimaan enempää millainen ihminen tämä Vilho on. Kun hän on kerran lähtenyt linjalle missä kaikki tatuoidut ihmiset ovat pohjasakkaa, niin uskoisin että kyseisellä ihmisellä ei ole kaikki muumit laaksossa eikä myöskään elämässään muuta valtaa kuin päättää milloin käy vessassa.

Tags: 

MAGPIE – JAPANILAISTA MUOTIA BERLIINISSÄ

23-vuotias Yukiko ”Picapica” Yamane pukeutuu aina värikkäästi ja näyttävästi. Tylsä ei todellakaan sovi tämän naisen olemukseen. Yleensä hänellä on päällään oman MAGPIE-merkkinsä vetimiä sekä kenkiä, jotka hän joko tekee alusta asti itse, tai vaihtoehtoisesti tuunaa jo valmiista materiaalista uudenlaisia luomuksia.

Viljami - Laulu vapaudesta

Niin, tämähän se on se biisi, mistä koko levyn ajatus kai lähti. Olen tota vuosia rämpytellyt aina akustisen käteen ottaessani, mutta en ollut tietoisesti aikonut siitä varsinaista biisiä tehdä. Jotenkin se tarina lähti muodostumaan, kun aina soittelin tuota eri paikoissa ja aihekin oikeastaan kirjoitti itse itsensä.
Kai mä itse tuon perimmäisenä sanomana näen sen, että kuinka helposti sitä ihminen takertuu kaikkeen sinänsä yhdentekevään paskaan ja siinä sivussa jää vahingossa elämä elämättä. Mutta tulkintansa tehköön jokainen itse. ;)

Tags: 

Sivut

Tilaa syöte GLOOM RSS